Tällä viikolla alkoi viimeinen harjoittelu. Tunnelmani harjoittelun alussa ovat olleet jännittyneet, innostuneet, epäuskoiset (siis joko tämä oikeasti kohta loppuu?) sekä myös hieman pelokkaat. Teen harjoittelun leikkurissa, ensin kaksi viikkoa instrumenteissä ja sen jälkeen yhdeksän viikkoa anestesiahoidon parissa.
Näiden kahden viikon aikana "i-puolella" haluaisin nähdä monenlaisia leikkauksia, jotta voisin seurata niiden kulkua ja oppia ymmärtämään erilaisten leikkkausten toteutusta sekä eri ammattilaisten rooleja niissä. Haluaisin myös päästä harjoittelemaan lisää steriiliksi pukeutumista sekä potilaan peittelyä ennen leikkausta. Myös leikkausalueen pesua ja potilaan asennon laittamista olisi hyvä oppia paremmin.
Ensimmäiset päivät harjoitelussa sujuivat taas tuttuun tapaan enemmän tai vähemmän hämmentyneissä fiiliksissä. Tosin leikkausosasto, jossa olen ainakin kaksi ensimmäistä viikkoa tuntui viime syksyn tutustumisharjoiteluuiden jälkeen ihan tutulta sekä henkilökunnan naamatkin suurimmaksi osaksi tutuilta. Minulle on nimetty kaksi ohjaajaa ja he ovat kumpikin mukavia, auttavaisia ja innostavia. Torstaina olin koko päivän toisen ohjaajani kanssa kotiuttamassa päiväkirurgisia potilaita ja se oli kokemuksena ihan uusi minulle. Päivä oli mielenkiintoinen ja opettavainen ja sain myös itse harjoitella potilaiden kotiuttamista. Siitä jäi päällimmäisenä mieleen se, että pitäisi tietää ja muistaa sen sata asiaa, jotka täytyy myös pitää mielessä, vaikka työsi keskeytetään koko ajan mitä erilaisemmista syistä. Torstain jälkeen oloni olikin hyvin sekava ja epäilin kykyjäni tulla ikinä oikeksi sairaanhoitajaksi...
Perjantaina olin taas leikkaussalissa ja ensimmäistä kertaa tämän harjoittelun aikana mukana leikkauksessa (olen ollut alkuviikosta seuraamassa sellaisia toimenpiteitä, joihin ei ole oikein pystynyt menemään mukaan). Ensinnäkin oli oikeastaan hämmentävää, kuinka tutulta ja turvalliselta salissa olo tuntui torstain jälkeen. Toisekseen oli mukavaa huomata, että steriiliksi pukeutuminen ei tuntunut läheskään niin pelottavalta kuin viime syksynä, enkä kokenut oloani niin epävarmaksi sen suhteen, että mihin voin koskea ja missä ihmeessä pitäisin käsiäni. Pääsin myös hieman harjoittelelmaan peittelyä ja se tuntui vaikealta. Yritin toimia instrumenttihoitajana ja kyllähän se jotenkin sujuikin, joskin oli melkoisen vaikeaa, kun en montaakaan instrumenttia tunne...
Perjantaiaamun meetingin ajaksi oli meille opiskelijoille järjestetty kipuhoitaja kertomaan työstään ja erityismenetelmistä kivunhoidossa. Tämä lyhyt esittely oli oikein mielenkiintoinen, koska kivunhoito kiinnosta minua erityisesti. Haluan myöhemmin keväällä ehdottomasti päästä kipuhoitajan mukaan ainakin päiväksi!
Kaikenkaikkiaan ensimmäisen viikon jälkeen omat tuntemukseni ovat innostuneet ja iloiset. Harjoittelupaikka valintani tuntuu todella onnistuneelta, enkä malta odottaa, että pääsen oppimaan lisää :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti