Toimiva kommunikaatio ja tiimityö ovat laadukkaan ja turvallisen hoidon avaintekijöitä. Kommunikaation ongelmat, kuten tiedonkulun katkeaminen ja väärinymmärrykset, myötävaikuttavat noin 70 prosenttiin terveydenhuollon haittatapahtumista. (Leonard, Graham & Bonacum 2004, 86) Tarkkaillessani kommunikaation onnistumista harjoittelupaikassani, huomasin sen toimivan useimmissa tapauksissa hyvin tai erittäin hyvin. Valitettavasti myös ongelmia tuli vastaan ja ymmärrän hyvin, miksi kommunikaatio-ongelmat ovat taustatekijöinä niin monessa haittatapahtumassa. Potilaiden hoitoketjut ovat monimutkaisia ja niihin liittyy monia haastavia kommunikointitilanteita. Ongelmien poistaminen kokonaan on varmasti hyvin haastava ja vaikea tehtävä, sillä onhan se vain karu totuus, että kaikkien henkilöiden välillä yhteistyö ja kommunikaatio ei toimi, vaikka kuinka yrittäisi tilannetta korjata. Leonard ja muut (2004, 86) toteavatkin, että kommunikaatio-ongelmien taustalla on usein monimutkaisia organisaation sisäisiä kulttuurisia, virallisia sekä epävirallisia ammattiryhmien välisiä suhteita sekä ammattiryhmien välistä hierarkkisuutta. Myös ammattiryhmien sisällä esiintyy kommunikaatio-ongelmia, joita aiheuttavat esimerkiksi hierarkkisuus, henkilökemiat ja huono johtaminen. Tarkastuslistan läpikäyminen vähentäisi myös kommunikaatio-ongelmista johtuvia haittatapahtumia ja läheltä piti -tilanteita. Harjoittelupaikassani oli todella monenlaisia käytäntöjä tarkastuslistan suhteen. Osa hoitajista ja lääkäreistä oli omaksunut sen osaksi jokaista toimenpidettä ja se toimi todella hyvin. Toiset kävivät tarkastuslistaa osittain läpi, mutta huomasin myös monia tilanteita, joissa listaa ei käyty juuri lainkaan läpi tai sitten se tehtiin äänettömästi.
Tehy -lehden haastattelussa sairaanhoitaja Marko Vatanen (2012) sanoo, että turvallisuus syntyy jalostetuista rutiineista. Yhdyn tähän ajatukseen täysin. Harjoitteluni aikana huomasin, kuinka tärkeää on muodostaa oma rutiini esimerkiksi salin valmisteluun anestesiaa varten. Kun tekee asiat tietyssä järjestyksessä, huomaa helpommin, jos jokin asia jää tekemättä tai huomioimatta. Myös tarkastuslista noudattaa tätä ajatusta. Vatanen huomauttaa myös, että virheistä oppii vain, jos niistä puhutaan ja tilanteet käydään läpi. Haittatapahtumia ja läheltä piti -tilanteita tulisi käsitellä avoimesti ja ketään syyllistämättä, jotta kaikki voisivat oppia niistä ja samanlaiset tilanteet voitaisiin välttää tulevaisuudessa.
Leonard, M., Graham, S., Bonacum, D. 2004. The human factor: the critical importance of effective teamwork and communication in providing safe care. Quality & Safety in Health Care 13, 1, 85-90.
Marko Vatasen haastattelu. Tehy -lehti 5/2012, 26-27.
keskiviikko 29. toukokuuta 2013
tiistai 28. toukokuuta 2013
Päiväni listanvetäjän kanssa
Vietin viimeisen harjoittelupäiväni leikkausosasto 2:n apulaisosastonhoitajan kanssa tutustuen leikkausosaston päivittäisjohtamiseen anestesiahoidon osalta. Päivä oli mielenkiintoinen ja sain paljon tietoa listanvetäjän työnkuvasta sekä leikkausosaston päivittäisjohtamisesta. Sain myös kuulla monipuolisesti apulaisosastonhoitajan omista ajatuksista ja kokemuksista esimiestehtävissä. Listanvetäjän tehtävät, yhteistyötahot ja työpäivien kulku ovat vähintäänkin niin monipuoliset ja vaihtelevat kuin olin etukäteen ajatellutkin. Listanvetäjä ei tee yhteistyötä ainoastaan eri ammattiryhmien (lääkärit, hoitajat, välinehuoltajat, sairaalahuoltajat, apteekki yms.) kanssa sairaalan sisällä, vaan hän toimii yhteistyössä myös sairaalan ulkopuolisten tahojen, kuten esimerkiksi edustajien, opiskelijoiden ja opettajien kanssa. Listanvetäjällä täytyy siis olla erittäin hyvät kommunikointi ja yhteityötaidot sekä tietoa oman henkilöstön työnkuvan lisäksi myös monien muiden alojen toiminnasta.
Tämä listanvetäjä korosti, että esimiehen on erittäin tärkeä tuntea sekä oma alansa että henkilöstönsä. Hänen mielestään hyvälle esimiehelle on välttämätöntä olla helposti lähestyttävä ja olla myös läsnä henkilökunnalleen niin, että kaikki tietävät ja tuntevat hänet ja kokevat hänen olevan "yksi meistä", jolloin kynnys lähestyä häntä ja puhua vaikeistakin asioista on matala. Tästä olen täysin samaa mieltä hänen kanssaan. Samaa mieltä on myös kirjailija Tommy Hellsten (2013), joka sanoo Tehy -lehden haastattelussa, että johtaminen ei ole mahdollista ilman toisen näkemistä, ja muistuttaa, että myös esimies on ihminen. Hänen mukaansa hyvä johtaminen syntyy oman itsensä tuntemisen ja toisen kohtaamisen sivutuotteena. Tämä kohtaamisen ja itsensä tuntemisen tärkeyden viesti välittyi myös leikkausosasto 2:n listanvetäjän sanoista.
Aaltosen ja Rosenbergin (2013) mukaan reilun ja hyvän johtamisen yksi tunnusmerkki on yhteiset säännöt ja yhdenvertainen kohtelu. Henkilöstön hyvinvoinnille keskeistä on johtamisen oikeudenmukaisuus. Tästä keskustelimme myös leikkausosasto 2:n listanvetäjän kanssa, joka sanoi, että yhdenvertaiseen kohteluun tulee kiinnittää erityistä huomiota esimiestyössä.
Salmisen (2012) mukaan tärkeää hoitajien työhön sitoutumisen kannalta on lähimmän esimiehen tuki ja se, että pääseen tekemään taitojaan vastaavaa työtä ja saa mahdollisuuksia kehittää itseään. Keskustelimme myös leikkauosasto 2:n listanvetäjän kanssa työssä jaksamisesta ja itsensä kehittämisestä. Hänen mukaansa on tärkeää, että hoitajat voivat hakea häneltä apua ja tukea vaikeissakin asioissa sekä tietysti esimerkiksi suunnitelmissa lisäkoulutuksen ja itsensä kehittäisen osalta. Olimme samaa mieltä siitä, että myös koulutuksiin osallistumisessa ja itsensä kehittämisen mahdollisuuksissa henkilöstöä on kohdeltava yhdenmukaisesti.
Aaltonen, L.-M. & Rosenberg, P. 2013. Potilasturvallisuuden perusteet. Duodecim.
Salminen, H. The Significance of Perceived Development Opportunities in the Context of Retention – Comparing Ageing and Younger Nurses (Koettujen kehittymismahdollisuuksien merkitys työssä jatkamisen kontekstissa tarkasteltuna – vertailu ikääntyvien ja nuorten hoitajien välillä). Väitöskirja, Jyväskylän yliopisto, Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu, Johtaminen.
Tommy Hellsten Tehy -lehden haastattelussa "Huhuu, missä ihminen?". Tehy 8/2013.
Tämä listanvetäjä korosti, että esimiehen on erittäin tärkeä tuntea sekä oma alansa että henkilöstönsä. Hänen mielestään hyvälle esimiehelle on välttämätöntä olla helposti lähestyttävä ja olla myös läsnä henkilökunnalleen niin, että kaikki tietävät ja tuntevat hänet ja kokevat hänen olevan "yksi meistä", jolloin kynnys lähestyä häntä ja puhua vaikeistakin asioista on matala. Tästä olen täysin samaa mieltä hänen kanssaan. Samaa mieltä on myös kirjailija Tommy Hellsten (2013), joka sanoo Tehy -lehden haastattelussa, että johtaminen ei ole mahdollista ilman toisen näkemistä, ja muistuttaa, että myös esimies on ihminen. Hänen mukaansa hyvä johtaminen syntyy oman itsensä tuntemisen ja toisen kohtaamisen sivutuotteena. Tämä kohtaamisen ja itsensä tuntemisen tärkeyden viesti välittyi myös leikkausosasto 2:n listanvetäjän sanoista.
Aaltosen ja Rosenbergin (2013) mukaan reilun ja hyvän johtamisen yksi tunnusmerkki on yhteiset säännöt ja yhdenvertainen kohtelu. Henkilöstön hyvinvoinnille keskeistä on johtamisen oikeudenmukaisuus. Tästä keskustelimme myös leikkausosasto 2:n listanvetäjän kanssa, joka sanoi, että yhdenvertaiseen kohteluun tulee kiinnittää erityistä huomiota esimiestyössä.
Salmisen (2012) mukaan tärkeää hoitajien työhön sitoutumisen kannalta on lähimmän esimiehen tuki ja se, että pääseen tekemään taitojaan vastaavaa työtä ja saa mahdollisuuksia kehittää itseään. Keskustelimme myös leikkauosasto 2:n listanvetäjän kanssa työssä jaksamisesta ja itsensä kehittämisestä. Hänen mukaansa on tärkeää, että hoitajat voivat hakea häneltä apua ja tukea vaikeissakin asioissa sekä tietysti esimerkiksi suunnitelmissa lisäkoulutuksen ja itsensä kehittäisen osalta. Olimme samaa mieltä siitä, että myös koulutuksiin osallistumisessa ja itsensä kehittämisen mahdollisuuksissa henkilöstöä on kohdeltava yhdenmukaisesti.
Aaltonen, L.-M. & Rosenberg, P. 2013. Potilasturvallisuuden perusteet. Duodecim.
Salminen, H. The Significance of Perceived Development Opportunities in the Context of Retention – Comparing Ageing and Younger Nurses (Koettujen kehittymismahdollisuuksien merkitys työssä jatkamisen kontekstissa tarkasteltuna – vertailu ikääntyvien ja nuorten hoitajien välillä). Väitöskirja, Jyväskylän yliopisto, Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu, Johtaminen.
Tommy Hellsten Tehy -lehden haastattelussa "Huhuu, missä ihminen?". Tehy 8/2013.
Kaikki hyvä loppuu aikanaan
Niin myös anestesiahoidon harjoittelu. Yhdeksän viikon rupeama on nyt takana ja olen onnellinen kaikesta oppimastani, mutta tunnen itseni myös melkein orvoksi, koska olin niin kotiutunut leikkausosastoilla olemiseen. Onneksi viikon päästä alkavat kesätyöt sairaalalla, joten pääsen ainakin samaan rakennukseen :) Ja syksyllä aion ehdottomasti päästä perehdytykseen leikkuriin!
Viimeinen viikko oli edeltäjiensä lailla mukava. Maanataina pääsin näkemään urologisia toimenpiteitä, joissa kaikissa anestesiamuotona oli spinaalipuudutus. Tiistain vietin silmäsalissa, mikä olikin mielenkiintoista vaihtelua. Kaikki toimenpiteet tehtiin yleisanestesioissa, jotka sujuivat paikallisten puudutustippojen ansiosta (?) hyvin tasaisesti. Keskiviikkona sain vielä olla sektiosalissa, jossa oli yksi suunniteltu sektio, joten pääsin kertaamaan sektion kulkua anestesiahoitotyön kannalta. Salissa oli myös kaksi pienehköä yleisanestesiassa tehtyä toimenpidettä, joiden hoitamiseen osallistuin onnistuneesti. Torstaina kumpikaan omista ohjaajistani ei ollut paikalla ja vietinkin päivän itselleni uuden hoitajan kanssa. Ohjelmassa oli spinaalipuudutuksessa ja yleisanestesiassa suoritetut toimenpiteet ja sain osallistua anestesiahoitoon niin paljon kuin halusin ja pystyin. Kaikki onnistui hyvin, kanyloin molemmat potilaat onnistuneesti, avustin anestesialääkäriä, kirjasin, ventiloin, annoin raportit heräämöhoitajille ja jopa intuboin ohjattuna. Hoitaja, jonka kanssa päivän vietin, antoi minulle erittäin positiivista palautetta, josta tietenkin jäi hyvä ja luottavainen mieli! Iltapäivällä kävin myös arvointikeskustelun opettajani kanssa ja en voinut muuta kuin todeta saavuttaneeni tavoitteeni ja olevani tyytyväinen harjoitteluuni. Minulla oli harjoitteluni aikana kaksi osaavaa ohjaajaa, joiden kanssa pystyin onnekseni olemaan suurimman osan ajasta. Varsinkin nuorempi ohjaajistani paneutui antaumuksella ohjaamiseeni, antoi minun tehdä kaikkea haluaamaani ja toivomaani ja suhtautui vakavasti kehittymiseeni harjoittelun aikana. Nyt vain odotan syksyä ja toivon, että pääsen pian perehdytykseen anestesiapuolelle leikkausosastoille.
Perjantain vietin vielä apulaisosastonhoitajan kanssa kakkosleikkurissa tutustuen päivittäisjohtamiseen anestesiapuolen osalta. Sekin oli mielenkiintoinen ja opettavainen päivä.
Viimeinen viikko oli edeltäjiensä lailla mukava. Maanataina pääsin näkemään urologisia toimenpiteitä, joissa kaikissa anestesiamuotona oli spinaalipuudutus. Tiistain vietin silmäsalissa, mikä olikin mielenkiintoista vaihtelua. Kaikki toimenpiteet tehtiin yleisanestesioissa, jotka sujuivat paikallisten puudutustippojen ansiosta (?) hyvin tasaisesti. Keskiviikkona sain vielä olla sektiosalissa, jossa oli yksi suunniteltu sektio, joten pääsin kertaamaan sektion kulkua anestesiahoitotyön kannalta. Salissa oli myös kaksi pienehköä yleisanestesiassa tehtyä toimenpidettä, joiden hoitamiseen osallistuin onnistuneesti. Torstaina kumpikaan omista ohjaajistani ei ollut paikalla ja vietinkin päivän itselleni uuden hoitajan kanssa. Ohjelmassa oli spinaalipuudutuksessa ja yleisanestesiassa suoritetut toimenpiteet ja sain osallistua anestesiahoitoon niin paljon kuin halusin ja pystyin. Kaikki onnistui hyvin, kanyloin molemmat potilaat onnistuneesti, avustin anestesialääkäriä, kirjasin, ventiloin, annoin raportit heräämöhoitajille ja jopa intuboin ohjattuna. Hoitaja, jonka kanssa päivän vietin, antoi minulle erittäin positiivista palautetta, josta tietenkin jäi hyvä ja luottavainen mieli! Iltapäivällä kävin myös arvointikeskustelun opettajani kanssa ja en voinut muuta kuin todeta saavuttaneeni tavoitteeni ja olevani tyytyväinen harjoitteluuni. Minulla oli harjoitteluni aikana kaksi osaavaa ohjaajaa, joiden kanssa pystyin onnekseni olemaan suurimman osan ajasta. Varsinkin nuorempi ohjaajistani paneutui antaumuksella ohjaamiseeni, antoi minun tehdä kaikkea haluaamaani ja toivomaani ja suhtautui vakavasti kehittymiseeni harjoittelun aikana. Nyt vain odotan syksyä ja toivon, että pääsen pian perehdytykseen anestesiapuolelle leikkausosastoille.
Perjantain vietin vielä apulaisosastonhoitajan kanssa kakkosleikkurissa tutustuen päivittäisjohtamiseen anestesiapuolen osalta. Sekin oli mielenkiintoinen ja opettavainen päivä.
sunnuntai 19. toukokuuta 2013
Vähiin käy...
Toiseksi viimeinen viikko anestesiahoidon harjoittelua takana. Tuntuu oudolta, mutta myös mukavalta. Oudolta siksi, että olen ollut leikkurissa jo niin pitkään, että on vaikea ymmärtää ettei viikon päästä tarvitse (saa) enää sinne mennä...Mukavalta siksi, että olen oppinut paljon ja saavuttanut mielestäni asettamani tavoitteet melko hyvin. Siispä voin hyvillä mielin päättää tämän harjoittelun ja alkaa oikeasti pitämään itseäni sairaanhoitajana enkä enää sh.opiskelijana :)
Viikko kului lähinnä perusasioita kerraten ja harjoitellen, aivan perus yleisanestesioita ja spinaalipuudutuksia hoidellen suurimmaksi osaksi. Huomaan, että perusasioiden osalta on homma hallussa melko hyvin. Tokihan pientä viilaamista löytyy ja harjoitusta tarvitaan aina, mutta olen ihan tyytyväinen omaan oppimiseeni. Kun viikon aikana tuli vastaan erikoisempia hommia, esimerkiksi Jet ventilaatio, pysyttelin suosiolla sivummalla ja keskityin siihen, mitä jo osaan.
Ensi viikolle on myös suunniteltu perusasioiden kertausta ja harjoittelua. Yksi päivä on myös varattu sektiosalissa oloon, koska kahden kerran jälkeen oloni sektiossa toimimisen osalta ei ole kovinkaan varma.
Viikko kului lähinnä perusasioita kerraten ja harjoitellen, aivan perus yleisanestesioita ja spinaalipuudutuksia hoidellen suurimmaksi osaksi. Huomaan, että perusasioiden osalta on homma hallussa melko hyvin. Tokihan pientä viilaamista löytyy ja harjoitusta tarvitaan aina, mutta olen ihan tyytyväinen omaan oppimiseeni. Kun viikon aikana tuli vastaan erikoisempia hommia, esimerkiksi Jet ventilaatio, pysyttelin suosiolla sivummalla ja keskityin siihen, mitä jo osaan.
Ensi viikolle on myös suunniteltu perusasioiden kertausta ja harjoittelua. Yksi päivä on myös varattu sektiosalissa oloon, koska kahden kerran jälkeen oloni sektiossa toimimisen osalta ei ole kovinkaan varma.
perjantai 10. toukokuuta 2013
Kaksi katkonaista viikkoa
Kuluneet kaksi viikkoa ovat olleet arkipyhistä ja tenteistä johtuen katkonaisia.
Toissa maantaina olin koko päivän toisen ohjaajani kanssa salissa. Ohjelmassa oli yleisanestesioissa tehtyjä toimenpiteitä ja huomasin, että perusasioiden osalta alkaa itselläni olla melko selvä kuva toimenpiteiden kulusta ja siitä mitä anestesiahoitaja missäkin vaiheessa tekee. Raportin antamista heräämöhoitajalle olen harjoitellut myös ja jos oma keskittymiseni on kohdillaan, se sujuu ihan hyvin...
Toissa tiistaina ohjelmassa oli myöskin yleisanestesioita, joista yksi tosin muuttui paikallispuudutukseksi potilaan ja anestesialääkärin sopimuksesta. Kumpikaan omista ohjaajistani ei ollut paikalla, joten vietin päivän erään toisen hoitajan ohjauksessa. Päivä oli rauhallinen ja sain rauhassa harjoitella ventilointia sekä kanylointia. Päivästä jäi todella mukava fiilis, koska kaikki sujui hyvin ja minulle sanottiin, että toiminnastani näkee, että olen harjoitellut ventilointia aiemminkin ja perusasiat näyttäisivät olevan hallussa :)
Keskiviikkona vietettiin vappua ja torstaina olin koulussa koko päivän. Perjantaina olin taas toisen ohjaajani kanssa salissa. Ohjelmassa oli plexus- ja spinaalipuudutuksissa tehtyjä verisuonileikkauksia. Päivän aikana tuli paljon uutta, varsinkin kaulavaltimoleikkaukseen liittyvää asiaa, mutta myös ilahduttavan paljon tuttua asiaa. Jotain olen siis oppinut näiden viikkojen aikana.
Tämän viikon maanantaina olin ohjaajani kanssa sektiosalissa. Aamulla olikin ohjelmassa yksi suunniteltu sektio, joka sujui hyvin. Itsestäni tosin ei tuntunut, että olisin muistanut sektion kulkua hirveän hyvin. Tosin tämähän oli vasta toinen kertani sektiossa. Myöhemmin ohjelmassa oli kaksi lyhyttä toimenpidettä, jotka tehtiin maskianestesiassa. Näiden aikana pääsin harjoittelemaan ventilointia ja maskin tiivistä pitämistä potilaan kasvoilla käsien kramppaamiseen asti. Seuraavina päivinä oli sitten niskakin jumissa...
Tiistaina minun oli tarkoitus viettää aamupäivä listanvetäjän kanssa ja lähteä sitten lääkehoidon perusteiden tenttiin koululle. Toinen lapseni oli kuitenkin kipeä, joten en päässyt aamulla sairaalalle. Tenttiin sentään pääsin menemään. Listanvetäjän päivä siirtyi sitten viimeiselle harjoitteluviikolle.
Keskiviikkona vietin aamupäivän lääkintävahtimestarin kanssa. Laitoimme hänen kanssaan muutaman asennon, verityhjiön ja pitelin jalkaa pesun ajan. Kyselin lääkintävaksien työstä, koulutuksesta sekä heidän päiviensä kulusta. Iltapäivällä tutustuin välinehuoltoon sairaalan välinehuoltokeskuksessa. Sain VHK:ssa erittäin kattavan ja mielenkiintoisen opastetun kierroksen välinehuollon organisaatiosta, tiloista, toiminnasta sairaalan sisällä ja ulkopuolella sekä tietysti instrumenttien puhdistuksesta, pakkauksesta, steriloinnista ja kuljetuksesta. Instrumenttien puhdistaminen ja uudelleen käyttökelpoiseksi saattaminen on vaativa ja standardoitu prosessi, jonka tunteminen sai ainakin minut kunnioittamaan uudella tavalla välinehuoltajien työtä ja ammattitaitoa. Toimiva välinehuoltohan on myös yksi edellytys leikkaussalien ja osastojen toiminnalle.
Tämän päivän vietin kipuhoitajan kanssa. Aamulla kävimme läpi lyhyesti käytössä olevia erityisiä kivunhoitomenetelmiä sekä kipuhoitajan työnkuvaa. Sitten kävimme läpi potilaat, joiden luona oli päivän aikana tarkoitus käydä ja tutustuimme heidän taustoihinsa sekä kivunhoidon tilaan. Tämän jälkeen lähdimme kiertämään eri vuodeosastoja ja tapaamaan potilaita. Päivä oli mielenkiintoinen ja opin monia hyödyllisiä ja tärkeitä asioita kivunhoidosta.
Toissa maantaina olin koko päivän toisen ohjaajani kanssa salissa. Ohjelmassa oli yleisanestesioissa tehtyjä toimenpiteitä ja huomasin, että perusasioiden osalta alkaa itselläni olla melko selvä kuva toimenpiteiden kulusta ja siitä mitä anestesiahoitaja missäkin vaiheessa tekee. Raportin antamista heräämöhoitajalle olen harjoitellut myös ja jos oma keskittymiseni on kohdillaan, se sujuu ihan hyvin...
Toissa tiistaina ohjelmassa oli myöskin yleisanestesioita, joista yksi tosin muuttui paikallispuudutukseksi potilaan ja anestesialääkärin sopimuksesta. Kumpikaan omista ohjaajistani ei ollut paikalla, joten vietin päivän erään toisen hoitajan ohjauksessa. Päivä oli rauhallinen ja sain rauhassa harjoitella ventilointia sekä kanylointia. Päivästä jäi todella mukava fiilis, koska kaikki sujui hyvin ja minulle sanottiin, että toiminnastani näkee, että olen harjoitellut ventilointia aiemminkin ja perusasiat näyttäisivät olevan hallussa :)
Keskiviikkona vietettiin vappua ja torstaina olin koulussa koko päivän. Perjantaina olin taas toisen ohjaajani kanssa salissa. Ohjelmassa oli plexus- ja spinaalipuudutuksissa tehtyjä verisuonileikkauksia. Päivän aikana tuli paljon uutta, varsinkin kaulavaltimoleikkaukseen liittyvää asiaa, mutta myös ilahduttavan paljon tuttua asiaa. Jotain olen siis oppinut näiden viikkojen aikana.
Tämän viikon maanantaina olin ohjaajani kanssa sektiosalissa. Aamulla olikin ohjelmassa yksi suunniteltu sektio, joka sujui hyvin. Itsestäni tosin ei tuntunut, että olisin muistanut sektion kulkua hirveän hyvin. Tosin tämähän oli vasta toinen kertani sektiossa. Myöhemmin ohjelmassa oli kaksi lyhyttä toimenpidettä, jotka tehtiin maskianestesiassa. Näiden aikana pääsin harjoittelemaan ventilointia ja maskin tiivistä pitämistä potilaan kasvoilla käsien kramppaamiseen asti. Seuraavina päivinä oli sitten niskakin jumissa...
Tiistaina minun oli tarkoitus viettää aamupäivä listanvetäjän kanssa ja lähteä sitten lääkehoidon perusteiden tenttiin koululle. Toinen lapseni oli kuitenkin kipeä, joten en päässyt aamulla sairaalalle. Tenttiin sentään pääsin menemään. Listanvetäjän päivä siirtyi sitten viimeiselle harjoitteluviikolle.
Keskiviikkona vietin aamupäivän lääkintävahtimestarin kanssa. Laitoimme hänen kanssaan muutaman asennon, verityhjiön ja pitelin jalkaa pesun ajan. Kyselin lääkintävaksien työstä, koulutuksesta sekä heidän päiviensä kulusta. Iltapäivällä tutustuin välinehuoltoon sairaalan välinehuoltokeskuksessa. Sain VHK:ssa erittäin kattavan ja mielenkiintoisen opastetun kierroksen välinehuollon organisaatiosta, tiloista, toiminnasta sairaalan sisällä ja ulkopuolella sekä tietysti instrumenttien puhdistuksesta, pakkauksesta, steriloinnista ja kuljetuksesta. Instrumenttien puhdistaminen ja uudelleen käyttökelpoiseksi saattaminen on vaativa ja standardoitu prosessi, jonka tunteminen sai ainakin minut kunnioittamaan uudella tavalla välinehuoltajien työtä ja ammattitaitoa. Toimiva välinehuoltohan on myös yksi edellytys leikkaussalien ja osastojen toiminnalle.
Tämän päivän vietin kipuhoitajan kanssa. Aamulla kävimme läpi lyhyesti käytössä olevia erityisiä kivunhoitomenetelmiä sekä kipuhoitajan työnkuvaa. Sitten kävimme läpi potilaat, joiden luona oli päivän aikana tarkoitus käydä ja tutustuimme heidän taustoihinsa sekä kivunhoidon tilaan. Tämän jälkeen lähdimme kiertämään eri vuodeosastoja ja tapaamaan potilaita. Päivä oli mielenkiintoinen ja opin monia hyödyllisiä ja tärkeitä asioita kivunhoidosta.
sunnuntai 28. huhtikuuta 2013
Heräämöhoitoa
Viikko meni nopeasti ja ihan mukavasti. Maanantain olin heräämössä, LOS 1:llä. Päivä oli sopivan rauhallinen ja opin taas uutta heräämöhoidosta, erityisesti urologisten potilaiden hoidosta.
Tiistai meni niin sanotusti harakoille...minun oli tarkoitus mennä lääkehoidon osaamisen perusteiden LOVE-tenttiin ja opiskelin tunnollisesti koko viikonlopun tenttiä varten. Kaksi tuntia ennen tentin alkua tulikin ilmoitus, että tentti on peruttu, joten vietinkin päivän sitten kotona oleillen. Jaksamisen kannalta varmasti hyvä asia, mutta harjoittelutuntien valossa ei, sillä uusi yritys 7.5. vie taas harjoittelutunteja...
Keskiviikkona olin ohjaajani kanssa salissa, jossa tehtiin tähystyksellisiä polvileikkauksia. Spinaalipuudutuksia siis koko päivä. Yritin mahdollisimman pitkälle hoitaa anestesiahoitajan tehtävät itsenäisesti 2/3 toimenpiteissä. Onnistuin jotenkin, mutta aina jos tulee jotain vähänkin yllättävää, niin keskittymiseni herpaantuu ja homma alkaa hieman livetä käsistä....Siis tarvitaan harjoitusta, harjoitusta ja harjoitusta.
Tosrtaina ja perjantaina olin molempina päivinä ensin aamulla salissa toisen ohjaajani kanssa ja sitten loppupäivän lasten heräämössä toisen ohjaajani kanssa. Lasten heräämö olikin mukava paikka! Molemmat päivä siellä olivat sopivan rauhallisia, joten oppimiselle jäi aikaa. Tunnenkin oppineeni paljon lasten perioperatiivisesta hoidosta.
Maanantaina tapasin myös opettajani väliarvioinnin merkeissä. Hän muistutti minua väliarvioinnin pyytämisestä myös ohjaajiltani. Toiselta ohjaajaltani sainkin hyvää palautetta edistymisestäni tähän mennessä. Oli mukava kuulla, että hänen mielestään kohtaan potilaita arvostavasti ja minuun voi luottaa. Olen samaa mieltä hänen kanssaan siitä, että itsenäistä toimimista täytyy vielä harjoitella ja pyrin harjoittelun loppuaikana erityisesti siihen. Toinen ohjaajani sanoi, etä minulla on alkanut mennä ihan hyvin...
Kummaltakin ohjaajaltani sain hyviä vinkkejä ja ohjeita viimeisten harjoitteluviikkojen varalle ja itsenäisen toimimisen onnistumiseen.
Pari seuraavaa viikkoa ovat arkipyhien ja tenttien vuoksi katkonaisia, joten niiden aikana yritän suorittaa viimeiset oppimistehtävät, jotta kaksi viimeistä viikkoa olisi mahdollista pyhittää perusasioiden itsenäisesti tekemisen harjoitteluun.
Tiistai meni niin sanotusti harakoille...minun oli tarkoitus mennä lääkehoidon osaamisen perusteiden LOVE-tenttiin ja opiskelin tunnollisesti koko viikonlopun tenttiä varten. Kaksi tuntia ennen tentin alkua tulikin ilmoitus, että tentti on peruttu, joten vietinkin päivän sitten kotona oleillen. Jaksamisen kannalta varmasti hyvä asia, mutta harjoittelutuntien valossa ei, sillä uusi yritys 7.5. vie taas harjoittelutunteja...
Keskiviikkona olin ohjaajani kanssa salissa, jossa tehtiin tähystyksellisiä polvileikkauksia. Spinaalipuudutuksia siis koko päivä. Yritin mahdollisimman pitkälle hoitaa anestesiahoitajan tehtävät itsenäisesti 2/3 toimenpiteissä. Onnistuin jotenkin, mutta aina jos tulee jotain vähänkin yllättävää, niin keskittymiseni herpaantuu ja homma alkaa hieman livetä käsistä....Siis tarvitaan harjoitusta, harjoitusta ja harjoitusta.
Tosrtaina ja perjantaina olin molempina päivinä ensin aamulla salissa toisen ohjaajani kanssa ja sitten loppupäivän lasten heräämössä toisen ohjaajani kanssa. Lasten heräämö olikin mukava paikka! Molemmat päivä siellä olivat sopivan rauhallisia, joten oppimiselle jäi aikaa. Tunnenkin oppineeni paljon lasten perioperatiivisesta hoidosta.
Maanantaina tapasin myös opettajani väliarvioinnin merkeissä. Hän muistutti minua väliarvioinnin pyytämisestä myös ohjaajiltani. Toiselta ohjaajaltani sainkin hyvää palautetta edistymisestäni tähän mennessä. Oli mukava kuulla, että hänen mielestään kohtaan potilaita arvostavasti ja minuun voi luottaa. Olen samaa mieltä hänen kanssaan siitä, että itsenäistä toimimista täytyy vielä harjoitella ja pyrin harjoittelun loppuaikana erityisesti siihen. Toinen ohjaajani sanoi, etä minulla on alkanut mennä ihan hyvin...
Kummaltakin ohjaajaltani sain hyviä vinkkejä ja ohjeita viimeisten harjoitteluviikkojen varalle ja itsenäisen toimimisen onnistumiseen.
Pari seuraavaa viikkoa ovat arkipyhien ja tenttien vuoksi katkonaisia, joten niiden aikana yritän suorittaa viimeiset oppimistehtävät, jotta kaksi viimeistä viikkoa olisi mahdollista pyhittää perusasioiden itsenäisesti tekemisen harjoitteluun.
lauantai 20. huhtikuuta 2013
Vaikeuksien kautta voittoon...?
Tämä viikko alkoi vähemmän mukavissa merkeissä. Jouduin nimittäin olemaan maanantain ja tiistain kipeänä kotona. Kipeänä olo on tietysti tylsää (varsinkin vatsataudin sairastaminen...) ja sivu suun menneet oppimismahdollisuudet harmittavat, mutta eihän sairastumiselle mitään voi.
Keskiviikkona selvisin sitten taas harjoittelupaikalle. Päivästä muodostui loppujen lopuksi ihan mukava oppimiskokemus, vaikka aamulla oloni oli melkoisen sekava ja hutera toipilaana olemisesta johtuen. Anestesialääkäri oli nopeaakin nopeampi ja hoitajakin, jonka matkassa päivän vietin sanoi, että tämän lääkärin tahdissa on kokeneemmankin hoitajan haastavaa pysyä. Päätin olla välittämättä tästä seikasta ja keskityin imemään uutta tietoa spinaalipuudutuksista, joita oli ohjelmassa kolme. Yksi puudutuksista oli kestospinaali, uusi tuttavuus minulle. Ja niin opin taas uutta.
Torstaina vuorossa oli yleisanestesioita, joissa intubaatio tapahtui nenän kautta. Olin nähnytkin niitä instrumenttipuolella ollessani, mutta nyt pääsin oppimaan niistä anestesiahoitajana. Torstaikin toi siis mukanaan uutta.
Perjantai jatkui yleisanestesioiden merkeissä, joista jokaisessa oli enemmän ja vähemmän erikoisia piirteitä. Yksi potilaista tuli teho-osastolta ja veimme hänet myös toimenpiteen jälkeen takaisin sinne, jote sain myös oppia tässä asiassa. Tehohoidossa olevan potilaan tarkkailulaitteiden ja infuusiopumppujen määrä on melkoinen ja potilaan siirtäminen osastolta toiselle on suunnittelua, tietoa ja taitoa, monia henkilöitä ja aikaakin vaativa tapahtuma. Tämä oli mielenkiintoinen ja opettavainen kokemus.
Alkuviikon vastoinkäymisistä huolimatta viikko sujui hyvin. Opin monta uutta asiaa ja yritin myös (ainakin torstaina ja perjantaina) pitää lupaustani ja tehdä mahdollisimman paljon itse. No sillä saralla on varmasti parantamisen varaa, mutta onneksi harjoitelua on vielä jäljellä neljä viikkoa...siis vaan neljä viikkoa...apua. Surullista viikossa oli se, että kadotin muistivihkoni, johon oli ennättänyt tehdä paljon kaikenlaisia huomioita. Ensi viikolla aloitan siis uuden vihkon.
Keskiviikkona selvisin sitten taas harjoittelupaikalle. Päivästä muodostui loppujen lopuksi ihan mukava oppimiskokemus, vaikka aamulla oloni oli melkoisen sekava ja hutera toipilaana olemisesta johtuen. Anestesialääkäri oli nopeaakin nopeampi ja hoitajakin, jonka matkassa päivän vietin sanoi, että tämän lääkärin tahdissa on kokeneemmankin hoitajan haastavaa pysyä. Päätin olla välittämättä tästä seikasta ja keskityin imemään uutta tietoa spinaalipuudutuksista, joita oli ohjelmassa kolme. Yksi puudutuksista oli kestospinaali, uusi tuttavuus minulle. Ja niin opin taas uutta.
Torstaina vuorossa oli yleisanestesioita, joissa intubaatio tapahtui nenän kautta. Olin nähnytkin niitä instrumenttipuolella ollessani, mutta nyt pääsin oppimaan niistä anestesiahoitajana. Torstaikin toi siis mukanaan uutta.
Perjantai jatkui yleisanestesioiden merkeissä, joista jokaisessa oli enemmän ja vähemmän erikoisia piirteitä. Yksi potilaista tuli teho-osastolta ja veimme hänet myös toimenpiteen jälkeen takaisin sinne, jote sain myös oppia tässä asiassa. Tehohoidossa olevan potilaan tarkkailulaitteiden ja infuusiopumppujen määrä on melkoinen ja potilaan siirtäminen osastolta toiselle on suunnittelua, tietoa ja taitoa, monia henkilöitä ja aikaakin vaativa tapahtuma. Tämä oli mielenkiintoinen ja opettavainen kokemus.
Alkuviikon vastoinkäymisistä huolimatta viikko sujui hyvin. Opin monta uutta asiaa ja yritin myös (ainakin torstaina ja perjantaina) pitää lupaustani ja tehdä mahdollisimman paljon itse. No sillä saralla on varmasti parantamisen varaa, mutta onneksi harjoitelua on vielä jäljellä neljä viikkoa...siis vaan neljä viikkoa...apua. Surullista viikossa oli se, että kadotin muistivihkoni, johon oli ennättänyt tehdä paljon kaikenlaisia huomioita. Ensi viikolla aloitan siis uuden vihkon.
lauantai 13. huhtikuuta 2013
Taas yksi viikko takana....
Tämän viikon jälkeen olo on parempi, kuin viime viikolla. Noudatin lupaustani olla aktiivisempi, ainakin suurimman osan viikosta.
Maanantai meni ihan mukavasti. Ohjaajani yritti pysytellä taka-alalla ja antoi minun tehdä suurimman osan tehtävistä. Se sujuikin ihan mukavasti ja päivän jälkeen oloni oli luottavainen.
Tiistai sitten...ei ollut päivä ihan parhaasta päästä. Olimme mukana kahdessa melko suuressa toimenpiteessä, joihin kumpaankin piti tehdä melko paljon valmisteluja ja anestesioiden aikana piti vähän kiirettäkin. Yritin olla mukana työn touhussa ja tehdä osaamiani asioita ja opetella uusia, mutta kaiken keskellä pääni tuntui menevän pyörälle ja taisin lopulta jäädä suosiolla hieman sivummalle. Päivän jälkeen oloni oli sekava. Asiaa ei ainakaan auttanut anestesialääkärin minulle osoittamat kysymykset, joista läheskään kaikkiin en osannut vastata. No opinpahan taas uutta tavalla, joka varmasti jää mieleen...
Keskiviikkona en kuitenkaan antanut edellisen päivän itsetuntoa laskeneiden tapahtumien lannistaa itseäni, vaan yritin parhaani mukaan olla mukana kaikessa ja päivä sujuikin melkoisen hyvin.
Torstai kuluikin sitten Piuha-projektin parissa, laatien kysymyksiä fast track casea varten. Päivän aikana opin taas paljon lisää fast track protokollasta, joten ei ollut hukkaan heitettyä aikaa sekään.
Perjantain olimme ohjaajani kanssa heräämössä. Olen ollut tutustumisjaksolla yhden päivän heräämössä, joten se oli melkoisen uusi maailma minulle. Päivän aikana riitti tekemistä, ja vaikka paljon opinkin, niin heräämöhoidon harjoittelussa riittää minulle vielä runsaasti haasteita.
Maanantai meni ihan mukavasti. Ohjaajani yritti pysytellä taka-alalla ja antoi minun tehdä suurimman osan tehtävistä. Se sujuikin ihan mukavasti ja päivän jälkeen oloni oli luottavainen.
Tiistai sitten...ei ollut päivä ihan parhaasta päästä. Olimme mukana kahdessa melko suuressa toimenpiteessä, joihin kumpaankin piti tehdä melko paljon valmisteluja ja anestesioiden aikana piti vähän kiirettäkin. Yritin olla mukana työn touhussa ja tehdä osaamiani asioita ja opetella uusia, mutta kaiken keskellä pääni tuntui menevän pyörälle ja taisin lopulta jäädä suosiolla hieman sivummalle. Päivän jälkeen oloni oli sekava. Asiaa ei ainakaan auttanut anestesialääkärin minulle osoittamat kysymykset, joista läheskään kaikkiin en osannut vastata. No opinpahan taas uutta tavalla, joka varmasti jää mieleen...
Keskiviikkona en kuitenkaan antanut edellisen päivän itsetuntoa laskeneiden tapahtumien lannistaa itseäni, vaan yritin parhaani mukaan olla mukana kaikessa ja päivä sujuikin melkoisen hyvin.
Torstai kuluikin sitten Piuha-projektin parissa, laatien kysymyksiä fast track casea varten. Päivän aikana opin taas paljon lisää fast track protokollasta, joten ei ollut hukkaan heitettyä aikaa sekään.
Perjantain olimme ohjaajani kanssa heräämössä. Olen ollut tutustumisjaksolla yhden päivän heräämössä, joten se oli melkoisen uusi maailma minulle. Päivän aikana riitti tekemistä, ja vaikka paljon opinkin, niin heräämöhoidon harjoittelussa riittää minulle vielä runsaasti haasteita.
sunnuntai 7. huhtikuuta 2013
Hätäsektiosimulaatiosta vielä
Hätäsektiosimulaatiosta positiivisimmaksi kokemukseksi omalla kohdallani muodostui tunne onnistuneesta tiimityöskentelystä moniammatillisen tiimin kesken. Paikalla oli meidän perioperatiiviseen hoitotyöhön syventyvien opiskelijoiden lisäksi erikoistuvia lääkäreitä (anestesia, gynekologia ja pediatria), lasten ja nuorten hoitotyöhön syventyviä sekä kätilöopiskelijoita. Vaikka alussa (ainakin itsestäni) homma tuntui sekavalta ja omaa paikkaa ja roolia harjoituksessa haki yksi ja toinen, niin harjoituksen loppua kohti mentäessä roolit ja tehtävät tuntuivat hahmottuneen hyvin ja tiimityö alkoi oikeasti sujua hyvin. Simulaatio harjoittelun todetaan antavan mahdollisuuden harjoitella välttämättömiä, haastavia ja vaikeitakin taitoja ja tilanteita turvallisessa ympäristössä ilman riskiä potilasturvallisuudelle (Galloway 2009). Simulaatioharjoittelua pidetään myös erittäin tehokkaana keinona oppia muuten vaikeasti harjoiteltavia taitoja ja simuloidut hoitotilanteet tarjoavat yksilöille ja tiimeille mahdollisuuden harjoitella kommunikaatiota, tiimityötä, tilanteen hallintaa, tilannetietoisuuden ylläpitoa sekä päätöksentekoa (Rantanen 2013). Hätäsektiosimulaatiossa korostui jokaisessa tilanteessa kommunikaation tärkeys ja jokaisessa debriefingissä todettiin, että juuri kommunikaatiota täytyisi parantaa...Joka tapauksessa itselleni jäi tunne, että harjoittelimme tiimityöskentelyä haastavassa tilanteessa, jossa jokaisella on oma rooli ja tehtävä, ja harjoitus oli onnistunut, koska itse kukin tunsi lopulta tiimityöskentelyn onnistuneen.
Tämän hätäsektiosimulaation vetäjät olivat mielestäni erittäin hyvin asiansa osaavia ja harjoitus oli hyvin suunniteltu ja toteutettu. Rantasen (2013) mukaan tärkeimmät simulaatiokoulutuksen opetukselliset komponentit ovat positiivisuus, ohjaus, kysymysten asettelu, palautuskeskustelu sekä refletointi. Mielestäni hätäsektiosimulaatiossamme olivat mukana kaikki nämä komponentit ja kaikki kouluttajat osallistuivat aktiivisesti oppimisprosessiin. Harjoitus oli myös rakennettu vastaamaan ryhmämme osaamistasoa ja oppimistarpeita, mikä on Rantasen (2013) mukaan oleellista simulaatiokoulutuksen onnistumiselle.
Negatiivinen kokemus hätäsektiosimulaatiosta omalla kohdallani oli se, että en oikeasti osannut mielestäni toimia kovin hyvin harjoituksessa. Varsinkin ensimmäisellä kerralla harjoitusta läpi vetäessämme minusta tuntui, että en tiedä yhtään mitä minun pitäisi tehdä, enkä edes nähnyt mitä muut tekivät ja kuinka tilanne eteni. Yritin toki olla itselleni armollinen, koska enhän millään voi etukäteen kuvitella hätäsektion kulkua ja tietää eri henkilöiden rooleja sen kulussa, jos en koskaan ole vastaavaa tilannetta nähnyt. Tästä jäi kuitenkin hieman huono maku suuhun ja piikki itsetuntooni, vaikka muide ryhmien toimintaa seurattuani tunsin oppineeni paljon ja tämän jälkeen oikeaa sektiota seuratessani myös huomasin, että opin tässä harjoituksessa paljon sektion kulusta ja eri ammattilaisten roolista. Rantasen (2013) mukaan simulaatiokoulutuksen tarkoituksena on opettaa osallistujia toimimaan opetetulla tavalla heidän siirtyessä aitoon kliiniseen hoitoympäristöön ja omalla kohdallanikin siis huomasin, että tästä oppimisesta oli merkkejä, kun pääsin simulaation jälkeen mukaan sektioon. Mutta kuten Moule (2011) asian esittää, simulaatioharjoittelu on myös haastavaa (niin kouluttajille, toteuttajille kuin opiskelijoille) ja joissakin opiskelijoissa tällainen oppimisympäristö saattaa aiheuttaa ahdistusta ja itsetunnon alentumista. Simulaatioharjoituksen realistisuus on myös merkittävä tekijä harjoituksen vaikuttavuuden kannalta ja osallistujien tulee toimia samalla tavalla kuin he toimisivat aidossa työympäristössä (Rantanen 2013). Omalla kohdallani saattoi olla myös toivomisen varaa toimimisessa niin kuin aidossa tilanteessa, sillä en tiennyt kuinka toimisin aidossa työympäristössä tässä tapauksessa ja annoin ehkä hieman valtaa ajatukselle, että tämä ei ole totta...
Lähteet:
Galloway, S. 2009. Simulation Techniques to Bridge the Gap Between Novice and Competent Healthcare Professionals. The Online Journal of Issues in Nursing 14,2. Viitattu 7.4.2013. http://www.nursingworld.org/MainMenuCategories/ANAMarketplace/ANAPeriodicals/OJIN/TableofContents/Vol142009/No2May09/Simulation-Techniques.aspx
Moule, P. 2011. Simulation in nurse education: Past, present and future. Nurse Education Today 31, 7. Viitattu 7.4.2013. http://www.nurseeducationtoday.com/article/S0260-6917%2811%2900092-X/fulltext
Rantanen, T. 2013. Turvallinen tapa oppia. Sairaanhoitaja 4/2013, 28-33.
Tämän hätäsektiosimulaation vetäjät olivat mielestäni erittäin hyvin asiansa osaavia ja harjoitus oli hyvin suunniteltu ja toteutettu. Rantasen (2013) mukaan tärkeimmät simulaatiokoulutuksen opetukselliset komponentit ovat positiivisuus, ohjaus, kysymysten asettelu, palautuskeskustelu sekä refletointi. Mielestäni hätäsektiosimulaatiossamme olivat mukana kaikki nämä komponentit ja kaikki kouluttajat osallistuivat aktiivisesti oppimisprosessiin. Harjoitus oli myös rakennettu vastaamaan ryhmämme osaamistasoa ja oppimistarpeita, mikä on Rantasen (2013) mukaan oleellista simulaatiokoulutuksen onnistumiselle.
Negatiivinen kokemus hätäsektiosimulaatiosta omalla kohdallani oli se, että en oikeasti osannut mielestäni toimia kovin hyvin harjoituksessa. Varsinkin ensimmäisellä kerralla harjoitusta läpi vetäessämme minusta tuntui, että en tiedä yhtään mitä minun pitäisi tehdä, enkä edes nähnyt mitä muut tekivät ja kuinka tilanne eteni. Yritin toki olla itselleni armollinen, koska enhän millään voi etukäteen kuvitella hätäsektion kulkua ja tietää eri henkilöiden rooleja sen kulussa, jos en koskaan ole vastaavaa tilannetta nähnyt. Tästä jäi kuitenkin hieman huono maku suuhun ja piikki itsetuntooni, vaikka muide ryhmien toimintaa seurattuani tunsin oppineeni paljon ja tämän jälkeen oikeaa sektiota seuratessani myös huomasin, että opin tässä harjoituksessa paljon sektion kulusta ja eri ammattilaisten roolista. Rantasen (2013) mukaan simulaatiokoulutuksen tarkoituksena on opettaa osallistujia toimimaan opetetulla tavalla heidän siirtyessä aitoon kliiniseen hoitoympäristöön ja omalla kohdallanikin siis huomasin, että tästä oppimisesta oli merkkejä, kun pääsin simulaation jälkeen mukaan sektioon. Mutta kuten Moule (2011) asian esittää, simulaatioharjoittelu on myös haastavaa (niin kouluttajille, toteuttajille kuin opiskelijoille) ja joissakin opiskelijoissa tällainen oppimisympäristö saattaa aiheuttaa ahdistusta ja itsetunnon alentumista. Simulaatioharjoituksen realistisuus on myös merkittävä tekijä harjoituksen vaikuttavuuden kannalta ja osallistujien tulee toimia samalla tavalla kuin he toimisivat aidossa työympäristössä (Rantanen 2013). Omalla kohdallani saattoi olla myös toivomisen varaa toimimisessa niin kuin aidossa tilanteessa, sillä en tiennyt kuinka toimisin aidossa työympäristössä tässä tapauksessa ja annoin ehkä hieman valtaa ajatukselle, että tämä ei ole totta...
Lähteet:
Galloway, S. 2009. Simulation Techniques to Bridge the Gap Between Novice and Competent Healthcare Professionals. The Online Journal of Issues in Nursing 14,2. Viitattu 7.4.2013. http://www.nursingworld.org/MainMenuCategories/ANAMarketplace/ANAPeriodicals/OJIN/TableofContents/Vol142009/No2May09/Simulation-Techniques.aspx
Moule, P. 2011. Simulation in nurse education: Past, present and future. Nurse Education Today 31, 7. Viitattu 7.4.2013. http://www.nurseeducationtoday.com/article/S0260-6917%2811%2900092-X/fulltext
Rantanen, T. 2013. Turvallinen tapa oppia. Sairaanhoitaja 4/2013, 28-33.
lauantai 6. huhtikuuta 2013
Paperinen anestesiakaavake
Sain harjoitella paperisen anestesialomakkeen täyttöä heti ensimmäisenä anestesiaharjoittelupäivänäni, koska kesken toimenpiteen sähköiseen tietojärjestelmään tuli jokin häiriö ja kirjaaminen piti siirtää paperille. Myös toisena harjoittelupäivänäni tietojärjestelmän kanssa oli ongelmia ja sain taas täyttää paperista lomaketta. Lomakkeen täyttö sinällään alkoi pienen alkukankeuden jälkeen onnistua ihan hyvin, mutta jos anestesian aikana joutuu koko ajan antamaan lääkettä, soittamaan anestesialääkärille jne. niin melko kiirettä pitää, että ehtii vielä kirjaamaan sen kaiken samaan aikaan paperille. Ja varsinkin toimeenpiteen alussa, kun muutenkin tehtävää on paljon, niin kaiken kirjaaminen käsin tuntuu melkoisen vaikealta tehtävältä...Sähköinen kirjaaminen, jossa verenpaineet, saturaatiot, pulssit ja mapit kirjautuvat itsestään muistiin tuntuu säästävän ainakin hieman aikaa, tosin kyllä kaiken saa varmasti paperillekin kirjattua, kun siihen oppii ja tottuu.
Lupaus
Toinen viikko anestesiahoidon harjoittelussa oli hieman sekava, koska viikko oli lyhyt ja katkonainen. Tiistaina tosin oli tekemisen meininkiä ja pääsin tutustumaan tarkemmin plexus- eli hartiapunospuudutusten laittamiseen.
Keskiviikko jäi harjoittelutuntien osalta lyhyeksi, koska aamulla olin hammaslääkärissä ja pääsin sairaalalle vasta lounasaikaan ja iltapäivä meni Piuha-projektin kokouksessa. Keskiviikkona olisi ollut mahdollisuus oppia paljon lasten anestesioiden hoidosta ja minua hieman harmitti, koska en ennättänyt olla mukana kuin muutamassa toimenpiteessä. Lasten perioperatiivisessa hoidossa onkin omalla kohdallani vielä paljon, paljon opittavaa ja toivottavasti saan vielä tilaisuuksia oppia siitä tämän harjoittelun aikana.
Torstai menikin sitten koululla, jossa järjestimme suomenkielisen syventävien ryhmän kanssa "nuoremmille" opiskelijoille päivän fast track-mallista perioperatiivisessa hoitotyössä. Päivä onnistui mielestäni hyvin, vaikka etukäteen suunnitellut aikataulut hieman joustivat matkan varrella. Olimme kuitenkin itse tyytyväisiä ja itse ainakin opin paljon hyödyllistä päivän aikana.
Perjantaina olin sitten täyden päivän harjoittelussa. Koko päivä meni paikallispuudutuksissa tehtävien toimenpiteiden parissa. Siinä olisi ollut paljon aikaa vaikka todenteolla syventyä lääkkeisiin ja tentata ohjaajaani niistä. Olin itse kuitenkin jotenkin väsynyt ja ohjaajallani oli ajatukset tulevassa lomassa, joten päivä meni enemmän vain istuessa...
Toisen viikon jälkeen en ole kovin tyytyväinen omiin suorituksiini tämän viikon aikana. Olen mielestäni ollut hieman laiskahko ja ehkäpä syyrjäänvetytyväkin, enkä ole ottanut harjoittelusta irti kaikkea, mitä olisin voinut. Toki viikon katkonaisuudellakin on varmasti ollut oma vaikutuksensa keskittymiseeni. Lupaan nyt kuitenkin itselleni, että ensi viikolla olen aktiivisempi ja pyrin tekemään mahdollisimman paljon itse ja harjoittelemaan kaikkea mahdollista vastaan tulevaa.
Keskiviikko jäi harjoittelutuntien osalta lyhyeksi, koska aamulla olin hammaslääkärissä ja pääsin sairaalalle vasta lounasaikaan ja iltapäivä meni Piuha-projektin kokouksessa. Keskiviikkona olisi ollut mahdollisuus oppia paljon lasten anestesioiden hoidosta ja minua hieman harmitti, koska en ennättänyt olla mukana kuin muutamassa toimenpiteessä. Lasten perioperatiivisessa hoidossa onkin omalla kohdallani vielä paljon, paljon opittavaa ja toivottavasti saan vielä tilaisuuksia oppia siitä tämän harjoittelun aikana.
Torstai menikin sitten koululla, jossa järjestimme suomenkielisen syventävien ryhmän kanssa "nuoremmille" opiskelijoille päivän fast track-mallista perioperatiivisessa hoitotyössä. Päivä onnistui mielestäni hyvin, vaikka etukäteen suunnitellut aikataulut hieman joustivat matkan varrella. Olimme kuitenkin itse tyytyväisiä ja itse ainakin opin paljon hyödyllistä päivän aikana.
Perjantaina olin sitten täyden päivän harjoittelussa. Koko päivä meni paikallispuudutuksissa tehtävien toimenpiteiden parissa. Siinä olisi ollut paljon aikaa vaikka todenteolla syventyä lääkkeisiin ja tentata ohjaajaani niistä. Olin itse kuitenkin jotenkin väsynyt ja ohjaajallani oli ajatukset tulevassa lomassa, joten päivä meni enemmän vain istuessa...
Toisen viikon jälkeen en ole kovin tyytyväinen omiin suorituksiini tämän viikon aikana. Olen mielestäni ollut hieman laiskahko ja ehkäpä syyrjäänvetytyväkin, enkä ole ottanut harjoittelusta irti kaikkea, mitä olisin voinut. Toki viikon katkonaisuudellakin on varmasti ollut oma vaikutuksensa keskittymiseeni. Lupaan nyt kuitenkin itselleni, että ensi viikolla olen aktiivisempi ja pyrin tekemään mahdollisimman paljon itse ja harjoittelemaan kaikkea mahdollista vastaan tulevaa.
perjantai 29. maaliskuuta 2013
Anestesiahoidon ihmeellisessä maailmassa
Ensimmäinen viikko syventävää harjoittelua anestesiahoidon parissa on takana ja fiilis on hyvä!
Ensimmäinen päivä oli täynnä toimintaa ja nopeita tilanteita...melkoinen aloitus harjoittelulle, mutta pysyin kuitenkin jotenkin ohjaajani ja anestesia lääkärin perässä, joten se oli lopulta kokemuksena ihan mukava.
Toisena harjoittelupäivänä pääsin kunnolla harjoittelemaan ventilointia ja sitä onkin parasta treenata koko loppu harjoittelun ajan...
Kolmantena päivänä olimme ohjaajani kanssa pitkässä leikkauksessa, jonka anestesiavalmistelut olivat melko massiiviset. Ei ehkä ihan paras paikka aloitella harjoittelua, mutta toisaalta oli opettavaista päästä seuramaan suuremman luokan valmisteluja ( ja tietysti avustamaankin niissä vähän). Harmillista oli, että minun täytyi lähteä aiemmin kotiin sairasta lasta hoitamaan, enkä nähnyt tämän toimenpiteen loppua.
Neljäs päivä alkoi uuden kokemuksen merkeissä, kun sain päästä seuraamaan sektiota. Tämä kokemus oli siinäkin mielessä opettavainen, että viime viikon hätäsektiosimulaation anti kertautui jollakin tasolla ja jäi varmasti paremmin mieleeni tämän oikean kokemuksen kautta, vaikka tässä ei hätäsektio ollutkaan kyseessä.
Ensimmäinen viikko anestesiahoidon parissa on ollut siis työntäyteinen ja olen nähnyt paljon uutta. Tunnen myös oppineeni paljon ja olevani valmis opppimaan lisää. Ohjaajani ovat mukavia ja valmiita opettamaan. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin!
Ensimmäinen päivä oli täynnä toimintaa ja nopeita tilanteita...melkoinen aloitus harjoittelulle, mutta pysyin kuitenkin jotenkin ohjaajani ja anestesia lääkärin perässä, joten se oli lopulta kokemuksena ihan mukava.
Toisena harjoittelupäivänä pääsin kunnolla harjoittelemaan ventilointia ja sitä onkin parasta treenata koko loppu harjoittelun ajan...
Kolmantena päivänä olimme ohjaajani kanssa pitkässä leikkauksessa, jonka anestesiavalmistelut olivat melko massiiviset. Ei ehkä ihan paras paikka aloitella harjoittelua, mutta toisaalta oli opettavaista päästä seuramaan suuremman luokan valmisteluja ( ja tietysti avustamaankin niissä vähän). Harmillista oli, että minun täytyi lähteä aiemmin kotiin sairasta lasta hoitamaan, enkä nähnyt tämän toimenpiteen loppua.
Neljäs päivä alkoi uuden kokemuksen merkeissä, kun sain päästä seuraamaan sektiota. Tämä kokemus oli siinäkin mielessä opettavainen, että viime viikon hätäsektiosimulaation anti kertautui jollakin tasolla ja jäi varmasti paremmin mieleeni tämän oikean kokemuksen kautta, vaikka tässä ei hätäsektio ollutkaan kyseessä.
Ensimmäinen viikko anestesiahoidon parissa on ollut siis työntäyteinen ja olen nähnyt paljon uutta. Tunnen myös oppineeni paljon ja olevani valmis opppimaan lisää. Ohjaajani ovat mukavia ja valmiita opettamaan. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin!
sunnuntai 24. maaliskuuta 2013
Week two
Toinen harjoitteluviikko jo takana. Todella nopeasti meni tämä instrumenttipuolen harjoittelu. Tunnen kyllä oppineeni paljon ja nähneeni vieläkin enemmän, mutta onhan kaksi viikkoa tosi lyhyt aika. Sain nähdä monenlaisia toimenpiteitä ja olla mukanakin muutamassa. Sain harjaannusta steriiliksi pukeutumisessa ja steriilin alueen rajat ja ylläpito jäivät varmasti kertauksen vuoksi mieleeni entistä paremmin. Opin uutta ja kertasin vanhaa eri ammattilaisten rooleista leikkaussalissa ja koko leikkausprosessin toteuttamisessa. Tarkkaillesani eri henkilöiden toimintaa huomasin, että tiimityöskentely on todella tärkeää ja kun se onnistuu hyvin, sujuu kaikki yleensä potilaankin kannalta parhaalla tavalla. Pidän leikkaussalityöskentelyssä juuri moniammatillisesta tiimityöskentelystä, jossa voi joka päivä oppia uutta ja kehittää omaa osaamistaan ja näkökulmiaan. Huomasin, että toiset hoitajat (ja muutkin tiimin jäsenet) pysyttelevät enemmän "omissa tehtävissään", kun taas toiset ovat hyvinkin joustavia ja liikkuvat sujuvasti eri roolien välillä. Toki joustavuus ja liikkuvuus vaativa osaamista ja kokemusta, mutta riippuvat myös osittain jokaisen omasta luonteesta ja halusta toimia tiimissä. Aloittelevalle hoitajalle tämä on toki haastavaa, kun aina täytyy ikään kuin haistella ja arvailla, kuinka toimia kenekin kanssa, mutta toisaalta antaa paljon mahdollisuuksia uuden oppimiseen.
Perjantaina nämä kaksi viikkoa huipentuivat hätäsektiosimulaatioharjoitukseen. Harjoitus oli antoisa ja opettavainen, joskin omalla kohdallani haastava, koska en ole nähnyt koskaan edes suunniteltua sektiota. Kävimme harjoituksen kahdesti läpi kolmella eri ryhmällä ja itse olin ensimmäisessä aktiiviryhmässä. Minulle olisi ehkä ollut helpompi olla ensin tarkkailuryhmässä ja sen jälkeen vasta aktiiviryhmässä, niin olisin tiennyt vähän mitä tuleman pitää...Joka tapauksessa opin harjoituksesta paljon hätäsektion kulusta ja eri ammattilaisten roolista siinä. Ja hätäsektion kohdalla havaitsin taas kuinka paljon moniammatillista tiimityöskentelyä tarvitaan.
Odotan innolla ensi viikon haasteita, pääsenhän harjoittelemaan anestesiahoitoa, jonka parissa toivottavasti tulevaisuudessa saan työskennellä.
Perjantaina nämä kaksi viikkoa huipentuivat hätäsektiosimulaatioharjoitukseen. Harjoitus oli antoisa ja opettavainen, joskin omalla kohdallani haastava, koska en ole nähnyt koskaan edes suunniteltua sektiota. Kävimme harjoituksen kahdesti läpi kolmella eri ryhmällä ja itse olin ensimmäisessä aktiiviryhmässä. Minulle olisi ehkä ollut helpompi olla ensin tarkkailuryhmässä ja sen jälkeen vasta aktiiviryhmässä, niin olisin tiennyt vähän mitä tuleman pitää...Joka tapauksessa opin harjoituksesta paljon hätäsektion kulusta ja eri ammattilaisten roolista siinä. Ja hätäsektion kohdalla havaitsin taas kuinka paljon moniammatillista tiimityöskentelyä tarvitaan.
Odotan innolla ensi viikon haasteita, pääsenhän harjoittelemaan anestesiahoitoa, jonka parissa toivottavasti tulevaisuudessa saan työskennellä.
lauantai 16. maaliskuuta 2013
Viimeistä viedään
Tällä viikolla alkoi viimeinen harjoittelu. Tunnelmani harjoittelun alussa ovat olleet jännittyneet, innostuneet, epäuskoiset (siis joko tämä oikeasti kohta loppuu?) sekä myös hieman pelokkaat. Teen harjoittelun leikkurissa, ensin kaksi viikkoa instrumenteissä ja sen jälkeen yhdeksän viikkoa anestesiahoidon parissa.
Näiden kahden viikon aikana "i-puolella" haluaisin nähdä monenlaisia leikkauksia, jotta voisin seurata niiden kulkua ja oppia ymmärtämään erilaisten leikkkausten toteutusta sekä eri ammattilaisten rooleja niissä. Haluaisin myös päästä harjoittelemaan lisää steriiliksi pukeutumista sekä potilaan peittelyä ennen leikkausta. Myös leikkausalueen pesua ja potilaan asennon laittamista olisi hyvä oppia paremmin.
Ensimmäiset päivät harjoitelussa sujuivat taas tuttuun tapaan enemmän tai vähemmän hämmentyneissä fiiliksissä. Tosin leikkausosasto, jossa olen ainakin kaksi ensimmäistä viikkoa tuntui viime syksyn tutustumisharjoiteluuiden jälkeen ihan tutulta sekä henkilökunnan naamatkin suurimmaksi osaksi tutuilta. Minulle on nimetty kaksi ohjaajaa ja he ovat kumpikin mukavia, auttavaisia ja innostavia. Torstaina olin koko päivän toisen ohjaajani kanssa kotiuttamassa päiväkirurgisia potilaita ja se oli kokemuksena ihan uusi minulle. Päivä oli mielenkiintoinen ja opettavainen ja sain myös itse harjoitella potilaiden kotiuttamista. Siitä jäi päällimmäisenä mieleen se, että pitäisi tietää ja muistaa sen sata asiaa, jotka täytyy myös pitää mielessä, vaikka työsi keskeytetään koko ajan mitä erilaisemmista syistä. Torstain jälkeen oloni olikin hyvin sekava ja epäilin kykyjäni tulla ikinä oikeksi sairaanhoitajaksi...
Perjantaina olin taas leikkaussalissa ja ensimmäistä kertaa tämän harjoittelun aikana mukana leikkauksessa (olen ollut alkuviikosta seuraamassa sellaisia toimenpiteitä, joihin ei ole oikein pystynyt menemään mukaan). Ensinnäkin oli oikeastaan hämmentävää, kuinka tutulta ja turvalliselta salissa olo tuntui torstain jälkeen. Toisekseen oli mukavaa huomata, että steriiliksi pukeutuminen ei tuntunut läheskään niin pelottavalta kuin viime syksynä, enkä kokenut oloani niin epävarmaksi sen suhteen, että mihin voin koskea ja missä ihmeessä pitäisin käsiäni. Pääsin myös hieman harjoittelelmaan peittelyä ja se tuntui vaikealta. Yritin toimia instrumenttihoitajana ja kyllähän se jotenkin sujuikin, joskin oli melkoisen vaikeaa, kun en montaakaan instrumenttia tunne...
Perjantaiaamun meetingin ajaksi oli meille opiskelijoille järjestetty kipuhoitaja kertomaan työstään ja erityismenetelmistä kivunhoidossa. Tämä lyhyt esittely oli oikein mielenkiintoinen, koska kivunhoito kiinnosta minua erityisesti. Haluan myöhemmin keväällä ehdottomasti päästä kipuhoitajan mukaan ainakin päiväksi!
Kaikenkaikkiaan ensimmäisen viikon jälkeen omat tuntemukseni ovat innostuneet ja iloiset. Harjoittelupaikka valintani tuntuu todella onnistuneelta, enkä malta odottaa, että pääsen oppimaan lisää :)
Näiden kahden viikon aikana "i-puolella" haluaisin nähdä monenlaisia leikkauksia, jotta voisin seurata niiden kulkua ja oppia ymmärtämään erilaisten leikkkausten toteutusta sekä eri ammattilaisten rooleja niissä. Haluaisin myös päästä harjoittelemaan lisää steriiliksi pukeutumista sekä potilaan peittelyä ennen leikkausta. Myös leikkausalueen pesua ja potilaan asennon laittamista olisi hyvä oppia paremmin.
Ensimmäiset päivät harjoitelussa sujuivat taas tuttuun tapaan enemmän tai vähemmän hämmentyneissä fiiliksissä. Tosin leikkausosasto, jossa olen ainakin kaksi ensimmäistä viikkoa tuntui viime syksyn tutustumisharjoiteluuiden jälkeen ihan tutulta sekä henkilökunnan naamatkin suurimmaksi osaksi tutuilta. Minulle on nimetty kaksi ohjaajaa ja he ovat kumpikin mukavia, auttavaisia ja innostavia. Torstaina olin koko päivän toisen ohjaajani kanssa kotiuttamassa päiväkirurgisia potilaita ja se oli kokemuksena ihan uusi minulle. Päivä oli mielenkiintoinen ja opettavainen ja sain myös itse harjoitella potilaiden kotiuttamista. Siitä jäi päällimmäisenä mieleen se, että pitäisi tietää ja muistaa sen sata asiaa, jotka täytyy myös pitää mielessä, vaikka työsi keskeytetään koko ajan mitä erilaisemmista syistä. Torstain jälkeen oloni olikin hyvin sekava ja epäilin kykyjäni tulla ikinä oikeksi sairaanhoitajaksi...
Perjantaina olin taas leikkaussalissa ja ensimmäistä kertaa tämän harjoittelun aikana mukana leikkauksessa (olen ollut alkuviikosta seuraamassa sellaisia toimenpiteitä, joihin ei ole oikein pystynyt menemään mukaan). Ensinnäkin oli oikeastaan hämmentävää, kuinka tutulta ja turvalliselta salissa olo tuntui torstain jälkeen. Toisekseen oli mukavaa huomata, että steriiliksi pukeutuminen ei tuntunut läheskään niin pelottavalta kuin viime syksynä, enkä kokenut oloani niin epävarmaksi sen suhteen, että mihin voin koskea ja missä ihmeessä pitäisin käsiäni. Pääsin myös hieman harjoittelelmaan peittelyä ja se tuntui vaikealta. Yritin toimia instrumenttihoitajana ja kyllähän se jotenkin sujuikin, joskin oli melkoisen vaikeaa, kun en montaakaan instrumenttia tunne...
Perjantaiaamun meetingin ajaksi oli meille opiskelijoille järjestetty kipuhoitaja kertomaan työstään ja erityismenetelmistä kivunhoidossa. Tämä lyhyt esittely oli oikein mielenkiintoinen, koska kivunhoito kiinnosta minua erityisesti. Haluan myöhemmin keväällä ehdottomasti päästä kipuhoitajan mukaan ainakin päiväksi!
Kaikenkaikkiaan ensimmäisen viikon jälkeen omat tuntemukseni ovat innostuneet ja iloiset. Harjoittelupaikka valintani tuntuu todella onnistuneelta, enkä malta odottaa, että pääsen oppimaan lisää :)
keskiviikko 20. helmikuuta 2013
Tehohoitoa ja rytmihäiriöitä
Jatkoimme tänään kriittisesti sairaan potilaan hoitotyön osa-alueiden läpikäymistä siitä, mihin jäimme kaksi viikkoa sitten. Kävimme läpi potilaan tarkkailua ja tilanteen arviointia. Tutustuimme myös ISBAR menetelmään, jolla on tarkoitus turvata tiedonkulku kaikenlaisissa vaativissakin terveydenhuollon ympäristöissä, esimerkiksi puhelinkeskusteluissa. ISBAR tulee sanoista identify, situation, background, assessment ja recommendation. Myös MET:n eli Medical Emergency Teamin toiminta tuli tutuksi.
Viime kerralla saimme tehtäväksemme tehdä esitelmän jostakin rytmihäiriöstä. Tänään päätimme kuitenkin olla esittämättä näitä esitys kerrallaan ja sen sijaan tutustua netissä erilaisiin animaatioihin rytmihäiriöistä sekä sydänfilmien tulkitsemiseen. Näistä jäi ainakin mieleen se, että ST-nousu tulee jokaisen hoitajan huomata...
Asiaa oli taas paljon tiiviissä paketissa, mutta se oli mielenkiintoista ja tärkeää.
Viime kerralla saimme tehtäväksemme tehdä esitelmän jostakin rytmihäiriöstä. Tänään päätimme kuitenkin olla esittämättä näitä esitys kerrallaan ja sen sijaan tutustua netissä erilaisiin animaatioihin rytmihäiriöistä sekä sydänfilmien tulkitsemiseen. Näistä jäi ainakin mieleen se, että ST-nousu tulee jokaisen hoitajan huomata...
Asiaa oli taas paljon tiiviissä paketissa, mutta se oli mielenkiintoista ja tärkeää.
lauantai 16. helmikuuta 2013
Eteisvärinä aka flimmeri
-->
Atrial fibrillation, fibrillatio atriorum (AF)
Atrial fibrillation is the most common
long lasting arrhythmia.
In atrial fibrillation the atria
contract randomly and sometimes so fast that the heart muscle cannot relax
properly between contractions. Electrical impulses move randomly to the
ventricles and cause irregular and often rapid heart beat. This reduces the
heart's efficiency and performance.
AF is rare with people under 60 years
old, but it becomes general with age so that 10 per cent of people over
75 years old ail it.
Paroxysmal
atrial fibrillation - this comes and goes and usually stops within 48
hours without any treatment.
Persistent
atrial fibrillation - this lasts for longer than seven days (or less
when it is treated).
Longstanding
persistent atrial fibrillation - this usually lasts for longer than a year.
Permanent
atrial fibrillation - this is present all the time and there are no more
attempts to restore normal heart rhythm.
Symptoms
Symptoms
can include palpitation, tiredness, shortness of
breath, dizziness or feeling of fainting. However, some people only
have mild symptoms, while other people have no symptoms at all.
Causes
Causes
include high blood pressure, heart valve disease, hyperthyreosis and excess
alcohol consumption. It is
also associated with coronary heart disease. But in many patients no underlying
cause can be found. Sometimes the AF can be resolved once the underlying
condition has been dealt with.
Complications
AF
can increase the risk of a blood clot forming inside the chambers of the heart,
which can lead to a stroke. AF increases stroke risk by around four to five
times.
Treatment
The
treatment of atrial fibrillation (AF) is chosen individually for each patient
taking into consideration the symptoms, co-existing illnesses, the risk factors
of thromboembolic complications, the duration of the arrhythmia and the
anticipated benefits and risks of the treatment.
1. Eliminating the factors that are
exposing and triggering arrhythmias.
Good treatment of basic diseases.
|
2.Rythm control
|
A. Rhythm transfer, restoration of sinus rhythm
|
B. Upkeep of sinus rhythm
|
3. Pulse rate control
|
|
4. Inhibition of thromboembolic
complications
|
|
Factors supporting rate control
In
elderly patients (> 65 years) with mild symptoms, it is justifiable to
abandon repeated attempts at cardioversion and concentrate on rate control and
anticoagulation, particularly in the presence of presdiposing diseases, e.g.
heart failure, coronary heart disease, hypertension or diabetes.
Other
factors supporting rate control:
·
symptoms improve with
rate controlling medication
·
rapid recurrence of
AF (< 2–3 months) despite prophylactic medication
·
echocardiogram shows
enlarged left atrium (> 5 cm)
·
the duration of AF
> 6–12 months
·
a physically inactive
patient
·
no contraindications
to anticoagulation.
Factors supporting rhythm control
The
restoration of sinus rhythm should be attempted, almost without exception in
all cases, of first occurrence of symptomatic AF.
Rhythm
control is the treatment approach of choice, despite the presence of co-existing
diseases, if the patient has severe symptoms or haemodynamic complications
despite maximal rate controlling medication
·
there is a good
response to antiarrhythmic prophylactic medication
·
the left atrium is of
normal size
·
the duration of AF is
< 6 months
·
the patient is young
and physically active
·
there are
contraindications to anticoagulation.
References
British Heart
Foundation
Evidence-Based
Medicine Guidelines
Käypä hoito.
Eteisvärinä.
http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/naytaartikkeli/.../hoi50036
Mustajoki &
Ellonen 2012. Eteisvärinä (flimmeri). Lääkärikirja Duodecim.
torstai 14. helmikuuta 2013
Palovammoja
Eilisellä akuutin hoitotyön luennolla käsittelimme lasten palovammoja. Esimerkkitapauksemme oli 3-vuotias tyttö, joka oli saanut päälleen kiehuvaa vettä ja saanut rintaansa ja vatsaansa toisen ja kolmannen asteen palovammoja. Kävimme läpi "Minnan" tapauksen arviointia hoitoon saapuessa, haavojen hoitoa, lääkitystä, nestehoitoa, ravitsemusta sekä vanhempien ohjausta palovammojen kotihoitoon. Ennestään tuttujen asioiden kertauksen lisäksi paneuduimme vielä hieman syvemmälle palovammojen fysiologisiin vaikutuksiin, mikä oli mielenkiintoista ja opettavaista. Aihe oli hyvä jatkumo aamun vierailulle palo- ja pelastuslaitokselle :)
Myös pienten lasten äidin näkökulmasta palovammojen ensiavun ja ehkäisyn kertaus on tervetullut asia...
Myös pienten lasten äidin näkökulmasta palovammojen ensiavun ja ehkäisyn kertaus on tervetullut asia...
torstai 7. helmikuuta 2013
Tehohoitoa ja elvytystä
Eilen iltapäivällä saimme kuulla kattavan paketin tehohoidosta. Asiaa oli paljon ja se vaan "tiukentui" luennon loppua kohti...hyvä oli kuitenkin kerrata sydämen anatomiaa sekä erilaisten rytmien tulkintaa. Opin myös uutta erilaisista verenpaineen reaaliaikaisista mittaustavoista.
Tänään aamulla aloimme sitten elvyttää nukkeraukkaa, jonka sydän petti ainakin kahdeksan kertaa aamupäivän aikana. Eilen opitut asiat erilaisten sydänrytmien tulkinnasta tulivat myös heti käyttöön ja jäävät näin varmasti paremmin mieleen. Elvytystä on aina hyödyllistä harjoitella! Tämän päiväisen tehoelvytyssimulaation aikana huomasin, kuinka tärkeää on, että jokainen tietää roolinsa ja tehtävänsä tilanteessa ja kertoo myös selvästi muille mitä aikoo tehdä ja mitä on tehnyt.
Tänään aamulla aloimme sitten elvyttää nukkeraukkaa, jonka sydän petti ainakin kahdeksan kertaa aamupäivän aikana. Eilen opitut asiat erilaisten sydänrytmien tulkinnasta tulivat myös heti käyttöön ja jäävät näin varmasti paremmin mieleen. Elvytystä on aina hyödyllistä harjoitella! Tämän päiväisen tehoelvytyssimulaation aikana huomasin, kuinka tärkeää on, että jokainen tietää roolinsa ja tehtävänsä tilanteessa ja kertoo myös selvästi muille mitä aikoo tehdä ja mitä on tehnyt.
keskiviikko 23. tammikuuta 2013
Päivystyksessä
Vierailimme tänään Acute Nursing ryhmän kanssa keskussairaalan päivystyksessä. Käyntimme siellä oli vain lyhyt puolen tunnin pyrähdys, jonka aikana kuulimme yleisesti päivystyksen toiminnasta sekä kiersimme tilat. Toki käynnin aikana tuli pääosin selväksi, kuinka päivystys toimii, mistä potilaat tulevat ja mihin he menevät, mutta itse ainakin olin odottanut jotenkin hieman syvempää analyysiä paikasta....Esittely hoitui sujuvalla englannilla ja siitä pisteet esittelijälle! En tiedä onko mitään kirjallista materiaalia päivystyksen toiminnasta ja potilasryhmistä olemassakaan, mutta sellainen olisi ollut hyvä lisä.
torstai 17. tammikuuta 2013
Simulaatiopäivä
Tänään meillä oli ensihoitajien kanssa yhteistyössä toteutettu simulaatiopäivä, jossa kävimme läpi toimintaa ensiaputilanteissa kolmen eri tapauksen kautta. Päivä ja simulaatiot olivat hyvin järjestettyjä ja itse ainakin sain paljon tietoa ensiavusta tapahtumapaikalla sekä jatkohoidosta sairaalassa. Oli kiva huomata, että suurimmaksi osaksi asiat olivat tuttuja ja ilman opastustakin olisi itsekin osannut toimia suunnilleen oikein näissä tilanteissa. Toki opin tänään myös paljon uutta ja tällaisen toiminnallisen oppimisen kautta nämä asiat varmasti jäävät paremmin mieleenkin. Päivä oli mukava ja opettavainen ja on aina hauskaa, kun pääsee itse oikeasti tekemään jotakin. Opettajina ja simulaatioiden vetäjinä toimineiden opiskelijoiden taitoja ja tietoja ei voi kuin ihailla!
Tässä blogissa kertoilen ajatuksiani viimehetkistä koulussa sekä harjoittelusta leikkausosastolla, joka toivottavasti myös tulevaisuudessa on työpaikkani. Tarkoitus olisi valmistua sairaanhoitajaksi ensi kesänä tai viimeistään syksyn alussa. Polku, jota olen kulkenut sairaanhoitajaopintojen tähän pisteeseen saakka, ei ole ihan suora. Ja joitakin vuosia sitten en edes tiennyt tätä polkua kulkevani...kunnes noin 1,5 vuotta sitten palasin kymmenisen vuotta sitten aloittamieni opintojen pariin ja nyt olen sitten jo suorittamassa syventäviä opintoja. Ja koska jostakin kummasta syystä olen halunnut/ joutunut/ saanut näitä opintoja suorittaa melko sovelletulla ja välillä monimutkaisellakin ohjelmalla, niin syventävää vaihettakin suoritan sekä englanninkielisen (johon virallisesti kuulun) että suomenkielisen ryhmän kanssa. Kansainvälisen ryhmän kanssa suoritettavat opinnot suuntaavat yleisesti akuuttiin hoitotyöhön, joten halusin myös saada lisää synvennystä operatiiviseen hoitotyöhön ja suorittaa näitä opintoja suomenkielisen ryhmän kanssa. Matka sairaanhoitajaopintojen uudelleen aloittamisesta syventävien opintojen alkuun on ollut melko nopea ja välillä tuntuu uskomattomalta (ja pelottavalta), että melkoisen pian olenkin jo oikeasti töissä. Tein koko viime syksyn harjoitteluita eri osastoilla ja pohdiskelin ja välillä vähän painiskelinkin sen tosiasian kanssa, että kohta täytyy hyvästellä opiskelijan rooli ja alkaa omaksua hoitajan roolia. Tietysti odotan tuota roolin vaihdosta innolla, mutta kyllä se tuntuu myös vaikealta ja pelottavalta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)